perjantai 20. helmikuuta 2015

Synttärilahja Maijalta :)

Minulla oli synttärit helmikuun alkupuolella ja sain ihanan ihanan synttärilahjan Maijalta. Meillä on perinteenä synttärilahjavaihto, jossa kumpikin laittaa toiselle kaikenlaista kivaa ristisharrastukeen liittyen ja ehkä vähän muutakin.

Maija oli pistellyt minulle tämän kauniin lintutaulun, joka päätyy tietenkin uudistetun käsityöhuoneeni seinälle.


Maijan tekemä kortti oli jälleen niin nätti ja aihe tarkoin mietitty, yhdistetty synttäri- ja ystävänpäiväkortti. Sisäpuolella söpö kisukuva, josta tulee jotenkin mieleen 50-luku.


Paketissa sain iloisen värisiä nauhoja vanhanaikaisiin pyykkipoikiin kiedottuna. Hyvä idea!


Jotain sinistä :)


Ihana The Victoria samplerin lintumalli.


Upea kirja, iso ja painava eli paljon pisteltävää! Tämä kirja oli todellinen yllätys. Luulin, että tiedän KAIKKI ristiskirjat, mutta enpäs tiedäkään :)
Kirja on nimeltään Motifs des íles ja siinä on kukka-aiheita, lintuja, perhosia, ötököitä, keittiöaiheita, meriaiheita, merirosvoja jne.

Tässä muutama kuva kirjan malleista.


Maija oli käyttänyt paketoinnissa upeita painettuja huopapaloja. Nämäkin olivat ihan uusi tuttavuus, mutta näin nukkisharrastajana alkoi heti ideoita kehittymään päässä. Näistä saisi seinän, maton, taulun... Ja toki näistä voisi tehdä myös ihan oikeasti ihmisten koossa tyynynpäällisiäkin.


Ei ole sinänsä kiva vanheta, varsinkaan tässä vaiheessa, kun sisällä on ihan eri olo kuin mitä peilikuva näyttää. Mutta kun saa hyvältä ystävältä tarkoin juuri sinulle kootun paketin, niin siinä unohtuu peilikuvat ja muut. Kiitos Maija oikein kovasti ja sinun pakettisi tulee sitten maaliskuussa!


Lopuksi vielä muutama kuva Aslanista, joka nauttii niin hirmuisesti, kun sitä rapsuttelee päästä. Suloinen Aslan :)


Kirsi






maanantai 2. helmikuuta 2015

Oh la laa ostokset!

Heips,
voitettuani isohkon lahjakortin logo-kilpailusta tein Casa Ceninaan 31.12. tilauksen, joka vihdoin tänään saapui! Tein henkilökohtaisen ennätyksen toimitusajan suhteen, mutta toki tiesin, että ainakin se kolme viikkoa menee, koska kirjoja heillä ei ollut suoraan varastossa. Mutta ei se mitään, tänään saapunut paketti kruunasi kaiken odottelun!

Tilasin ihanuuksia itselleni, mutta laitoin omaakin rahaa mukaan ja paljon tuli myös joulupaketteihin laitettavaa. Noista salaisista ostoista ei siis kuvia nyt, voin vain sanoa, että nekin on varsin oh la laa :)

Tässä lyhyt selostus ostoistani.


Kirjan Mon imagier retro tilasin sen takia, että sain Outilta ihastuttavan taulun jouluna miljoonalaatikossa ja malli oli tästä kirjasta. Ajattelin, että jos niin nätti malli löytyy kirjasta, niin ehkäpä muutkin mallit ovat yhtä nättejä ja kliketi klik kirja ostoskoriin! Kirja on ihana, siinä on nättejä malleja joista voi poimia vaikkapa pieniä yksityiskohtia.

Agenda 2015 Un amour de chat on valloittava ja täynnä mitä erilaisempia ja eri tyylisiä kisumalleja, niitä on peräti 53!

Esprit Scandinavie on ollut toivelistallani ja nyt sekin on kotiutettu.



Koska Pariisi on aiheena kestosuosikki, kävi hiiri kliketi klik lisäämässä tämän Paris Vintage -kirjan myös ostoskoriin. Kirjan mallit on perinteisesti kirjottavia, ei ristipistomalleja. Kuvassa myös upea Polly Wanna -malli, josta teen neulatyynyn. Linnutkin on sellainen kestosuosikkiaihe ja tämä Polly onkin "uusi" versio viktoriaanisesta mallista. Mukavaa historian havinaa siis.

Lisää lintuja eli kaunis Feathered friends September -malli, jossa riikinkukko. Tästä teen neulavihon varmaankin, saas nähdä mitä siitä tulee. The Prairie Schoolerin pikkuiset korttikokoelmat on niin kivoja, tämä on nyt minun toinen settini. Ensimmäisen setin sain joitakin vuosia sitten joulukalenterivaihdossa.

Ajattelin kokeilla myös CD:lle tallennettuja lehtiä ja tilasin tuon The Gift of Stitching -lehden vuoden 2008 vuosikerran. Testi osoitti, että hyvin CD toimii :) Eipä tarvitse tätäkään ostoa katua. Ihanaa, kun voi sohvalla lötkötellä kannettavan kanssa ja selata malleja ja juttuja lehti lehdeltä.



Tässä kuvassa vähän tarvikkeita; muovitaskuja lankapuolille, kirjontalankoja, saksia ja nyppy"leikkuri" neulepaidoille tms.


Kangaspläjäys oli tällä kertaa kiva punapilkullinen puuvillakangas ja kirjontakankaita ovat vasemmalta oikealle 28 count Cashel Linen Vintage Country Mocha, 28 count Cashel Linen Opalescent sekä 28 count Sand Castle marbled. Tuo Country Mocha -kangas on sellainen, että mulla pitää olla sitä aina varastossa, en vain voi elää ilman! Se on tosi kaunis, laadukas, ihana pistellä ja sopii melkein mihin vain.


Saksia tilasin siis kahdet kappaleet ja ne on tarkoin valittu. Nimittäin kuninkaallisen siniset sakset kuuluvat yhteen riikinkukon kanssa ja Eiffel-torni -sakset kuuluvat yhteen Pariisiaiheisen saksikoristeen kanssa, jonka aion tehdä tästä kirjasta. Ja nämä ihan vaan itselle molemmat :)


Siinäpä ne oh la laa ostokset! Näiden kanssa saan hyvin kulumaan illan jos toisenkin. Kirjoja jaksan selailla vaikka kuinka moneen kertaan ja aina niistä löytyy jotain uutta.

Loppuihanuudeksi laitetaanpa kuvia meidän Batusta, joka juuri sattui olemaan touhuissa mukana "peliluolassa" (Aaron huone :) kun otin kuvia.

Kirsi