torstai 26. joulukuuta 2013

Miljoonalaatikon salaisuudet paljastuivat 24.12.

Hei,
meillä oli Outin kanssa taas miljoonalaatikkovaihto. Eli paketti avataan 24. päivä joululahjana ja se on ahdettu täyteen aiheen mukaista tarviketta muutamin pistelylahjoin höystettyänä. Tänä vuonna meillä oli toiveteematkin; minulla Raymond Briggsin lumiukko ja Outilla kauris ja muutkin metsän eläimet.

Vaihtomme oli jälleen puolin ja toisin oikein onnistunut, tuntuu että molemmat tykkäsivät oikein kovasti mitä toinen oli keksinyt pakettiin laittaa! Ja kun katsotte kuvia lahjoista, joita Outilta sain, voitte uskoa, että minä olen onnellinen ja tyytyväinen :) Sain niin upeat joulukalenterit Maijalta ja Marilta ja sitten vielä tämä miljoonalaatikko päälle!

Aloitetaanpa pistelyistä. Outi oli tehnyt minulle ihanan tyynyn, jossa lumiukko ja poika juhlivat ilmapallojen keskellä. Ihana, ihana. Tämä ihana-sanahan ei kulu koskaan vaikka joudun sitä paljon käyttämään, eihän!



Lumiukko-rasia jonka sisältä paljastui vielä Outin neuloma  lumiukko. Ideakin on Outin oma ja tämä on kyllä ihan näköinen, vai mitä?



Nätti kynä"purkki", jossa lumiukot kiertävät käsi kädessä :) Ja upea vihko, jonka kannen Outi on tehnyt. Myös lumiukko-rasian reunat on kauniisti työstetty (Outi varmaan blogissaan sitten kertoo, että miten...)



Yleiskuvaa miljoonalaatikon sisällöstä (klikkaa kuva isommaksi); on kangasta, pisteltävä pyyhe, askartelujuttuja, tilkkutyökirja yms. yms. kivaa.



Ja vielä lähikuva herkullisista ristipistokiteistä! Onpa kiva, kun sain myös aiheen mukaista pisteltävää! Kuvassa on myös kaunis kirja, jonka mukana tuli tunnusmusiikki-cd.



Kiitos Outille jälleen kerran ihastuttavasta vaihdosta!!

Ja seuraavaksi kuvia minun Outille kokoamasta miljoonalaatikosta metsän eläimet -teemalla.

Tässä ensin yleiskuva (klikkaa kuva isommaksi); käsinvärjättyjä lankoja, koristeita, korupohjia, kirjontakangasta, Sajoun hiirimatto, Sajoun Retors du Nord-lankalaatikko, kirja, kettu-koru yms. Alemmissa kuvissa näkyvät ristipistomallit ja -lehdet.



Pistellyt lahjani Outille olivat:

Kauris-pussukka, pistelty kuviolliselle pellavalle Tonkin thread-kimallelangalla.



Kettu-koriste (Prairie Schoolerin mallista). Alla näkyy myös metsäneläimet-aiheinen kangas, joka laatikossa oli mukana.



Neulavihko (myös Prairie Schooler-malli), kuva edestä ja takaa.




Ihan pakko oli tehdä geisha-koristekin, vaikka tämä ei metsän eläin olekaan, mutta Outin yksi lempiaihe. Sain työstä jouluisen, kun pistelin punaiselle pellavalle ja kiinnitin joulutähtinapin ja kulkuset kilkattamaan.



Tällaista siis tällä kertaa! Meilläkin on jo selvät sävelet ensi vuoden miljoonalaatikkoon, vähän haastavampi aihe kuin tänä vuonna, mutta se on vain hyvä, että saa suunnitella ja tutkia aihetta :)

Oikein mukavaa päivän jatkoa,
Kirsi

Joulukalenteriluukut 24

Hei! Jo meni jouluaatto ja viimeisetkin luukut on siten avattu. Vähän on haikea mieli, oli niin ihanat ja runsaat vaihdot taas Marin ja Maijan kanssa.


Marilta sain 24. päivän lahjana tyylikkään valkoisen rasian, jonka kannessa oli kaunis karitsa-pistely ja rasian sisällä ihanaakin ihanampi tyynynpäällinen Tiheikön väki -aiheella (luulin tätä ensi Beatrix Potter-aiheeksi, mutta Mari korjasi, että onkin Tiheikön väki. En olekaan näitä malleja ennen nähnyt!). Oikea söpöläinen! Kääntelin ja ihailin vain tyynyä pitkään käsissäni, on se kaunis! Kiitos kiitos!!


Maijan paketista paljastui todella kaunis Marjolein Bastinin pistely. Tämä on kaunis ja herkkä työ pistelyineen ja viimeistelyineen, jollaisia Maija todella osaa tehdä! Kiitos kiitos!



Emmaakin Maija oli muistanut söpöllä bambi-koristeella ja paketista löytyi myös nukkekodin taulu ja kisu! Emma kiittää kauniisti lahjastaan :)



Molemmat saivat minulta jouluaaton lahjana vähän luxusta eli upean rasiallisen Sajoun Retors du Nord -lankoja!



Myös Maijan ihanat söpöt kissat saivat meiltä joulutervehdyksen. Pyysin nukkis-ystäväämme Riittaa tekemään kissa-neidoille hiirut. Vickanilla on myös Riitta-hiiru ja se on oikein mieleinen lelu. Mutta Mellille ja Namille pyysin tietenkin pinkit hiirut :)



Minä en tosiaan yksityiskohtaisia kuvia ottanut lähettämistäni kalenterilahjoista, paitsi pistelyistä. Tässä on muutama yleiskuva ja kerron vähän noista mukeista!



Kun Maija kertoi kalenterin teematoiveekseen Pieni talo preerialla, aloin tietysti heti googlettamaan aihetta ja löysin USA:sta firman, joka tekee nimikoituja mukeja. Heillä oli myös Little house on the prairie-aihe. Oli ihan pakko hankkia Maijalle muki, sillä tästä sain hauskasti lahjan "sitä saa mitä tilaa", eikös vain :)

Ja joska Maijalle oli muki, halusin Marinkin löytävän ensimmäisestä luukustaan mukin. Tiheikön väki on aivan yhtä suloinen juttu kuin Beatrix Potter, ja tämän kahvikupin löysin Ebaysta. Ajattelin ensin tehdä tästä neulatyynyn, mutta päädyinkin jättämään kupin ihan sellaisekseen, jotta Mari voi itse päättää miten haluaa kuppia hyödyntää - voihan siitä hienostellen juoda kahvitkin pistelyjen lomassa :)


Meillä on jo ensi vuodelle kalenterit sovittu, mutta seuraavat ovat kevennetyt versiot eli teemme neljä advventtipakettia ja aaton lahjan. Suunnitelmat ovat jo käynnissä, kuinkas muutenkaan :)

Kirsi

maanantai 23. joulukuuta 2013

Victoria ihmettelee joulukuusta sekä joulukalenteriluukut 20-23

Hei!
Jälleen on kaikkea kaunista ja kivaa näytettäväksi mitä olen kalentereista saanut! Mutta ihan ensin kurkataanpa vähän Victorian kuulumisia. Vickan on nimittäin enemmänkin kuin innoissaan, kun meille tuli joulukuusi! Mutta annetaanpa Victorian kertoa mitä hän tästä kaikesta tuumaa.

Miau! Minut vietiin eilen Emman huoneeseen tyttöjen kanssa leikkimään ja ovikin laitettiin kiinni. Syy oli kuulemma se, että sisään kannettiin kuusi eikä haluttu, että minä livahdan ovesta karkuun. Höm... kuusi... onko se puu, joita olen ulkona nähnyt ja haistellut silloin kesällä? Yritin kovasti muistella ja kun vihdoin pääsi alakertaan, mami nosti minut yhtä kuusenoksaa haistelemaan ja totta tosiaan, kuusihan se siinä! Meidän olohuoneessa. Sisällä talossa. Tätä täytyy nyt vähän miettiä.



Mutta en minä pitkään miettinyt, utelias kun olen. Ja huomasin, että minulle oli laitettu vettä tarjolle ihan uudenlaisee kippoon. Tuollainen kaunis vihreä ja aika iso astia. Mami kyllä selitti, että se vesi on kuuselle, mutta minun mielestä vesi on minulle ja ei kun juomaan!



Minä istuin nätisti kuusen juurella ja ihailin koristeita. Mami tuumasi, että saas nähdä onnistunko joulun aikaan joku päivä kaatamaan kuusen?



En ymmärrä mitä mami tarkoittaa?



Joulukuusen koristeluun minulla oli sana sanottavana. Ensin tietysti tarkistin koristeet ja ryhdyin työnjohtajaksi. Ihan nätisti osasivat kuusen koristella ja tosi paljon siellä on itse tehtyjä joulukuusen koristeita! Mami on tehnyt itsekin niitä, mutta suurin osa on lahjaksi tulleita.





Kaunis on kuusi, kelpuutan kyllä ja on niin kiva viettää minun ensimmämistä joulua! Täällä kuusen alla on kiva seurata perheen touhuja. Hyvää Joulua kaikille! Miau.



Tosiaan, yllä mainittiin jo, että paljon on itse tehtyjä koristeita kuusessamme. Tässäpä muutamista kuva, tunnistaakohan joku...?



Ja sitten siirrytäänkin joulukalentereihin!


Marilta nätti Merry Christmas-koriste, söpö Beatrix Potter-nauhapakkaus ja nukkikseenkin löytyi kirjoja! Tämän aamun kalenterilahja oli John Claytonin lammasaiheinen malli, jota olen itse asiassa joskus verkkokaupoissa katsellut "sillä silmällä", mutta ei vain sitten ole tullut ostetuksi. No, nyt minulla on tämä kiva malli, kiitos Mari näistä kaikista!



Maija on hemmotellut minua orvokkimalleilla, lehdillä, pikkuisilla kukkanapeilla ja sain myös Marimekon unikkoisen peltipurkin! Tämän aamun paketista paljastui Thea Couverneurin kaunis keltainen orvokkikitti. Kiitos Maija näistä!!



Pisteltyjä lahjoja minulta Mari ja Maija saivat tämän aamun luukusta 23. Mari sai kauniin tyynyn toiveväreissään ja pistelyn aiheena tietenkin puput :)



Maija sai maatalon emännälle tuiki tarpeellisen rasian, jossa on paikat ompelukoneen puolille ja isommalla puolella voi pitää lankarullia, ratkojaa, neuloja ym. Rasian teetin isälläni ja se petsattiin ruskeaksi, kun ajattelimme, että sen värisiä ne varmaan siellä maatilalla on olleet...




Kiitos jos jaksoit pitkän postauksen loppuun asti :) Nyt toivotan oikein ihanaa Joulua kaikille ja kuvia aaton lahjoista päivitän tänne sitten joskus välipäivinä.
terkuin Kirsi

torstai 19. joulukuuta 2013

Mailart-yllätys ja joulukalenterin luukut 16-19

Hei! Eilen koin aikamoisen yllätyksen, kun sain Maijalta kauniin ruusuisen mailart-kuoren. Se on kuulemma osa joulukalenteriani ja sisällä olikin pikkulahjoja, kuten Marjolein Bastinin kortteja ja nätti orvokkimalli. Myös Maijan tekemä joulukortti meidän perheelle on tietenkin mainitsemisen arvoinen. Mailart oli ihana idea, ihana yllätys!

Näiden päivien aikana olen saanut Maijalta upean needle rollin, kauniin orvokki-kaulakorun, ihastuttavia kankaita ja ruusukirjan, jossa on runoja (kuvitus Minna Immonen). Kiitos Maija oikein kovasti!!



Tässä vielä isommat kuvat Maijan kauniista pistelyistä. Kyllä hän on ollut ahkera! Ja ihan minua varten :) Aah...





Mailartin sisältö ei taidakaan yllä vielä näkyä, joten laitetaanpa siitäkin kuva vielä ihailtavaksi.



Marilta on 16.-19. päivä tullut jälleen kaikenlaista kivaa! Sain Beatrix Potter -värityskirjan. Kuvat on ihania ja mietin, että näinköhän sitä osaisi niitä värittää!? Sain myös ristipistolehden, JBW:n mallin ja pitkiä neuloja, jotka on erittäin näppäriä esim. flatfoldin reunoihin. Kiitos Mari oikein kovasti!



Jotain pisteltyä on minultakin näiden kuluneiden päivien luukkuihin Marille ja Maijalle löytynyt. Mari sai tyttöpupu-rasialleen parin eli tietenkin poikapupun. Nyt on setti koossa :)



Maija löysi yhdestä paketista Flower Fairies-kirjan ja sen mukaan pistelin tietenkin pienen keijun :)




Vielä neljä kalenteriaamua edessä!
Mukavaa päivän jatkoa,
Kirsi



sunnuntai 15. joulukuuta 2013

11.-15. päivien luukut





Kuvat: Ihastuttava saksalainen joulukalenteri, jonka ostin itselleni nukkekotimessuilta. Alimmaisessa kuvassa näkyy, kuinka äiti siellä kutoo sukkaa varmaankin lahjaksi lapselleen. Tämä on todella tunnelmallinen kalenteri! Ostin messuilta siskollenikin upean kalenterin ja se löytyy hänen Satumainen Joulu-blogistaan 1.12. postauksesta.


Tip tap tip tap... Heippa ja tervetuloa ihastelemaan viimeisimpiä kalenterilahjojani.

Marilta on tullut suloista Beatrix Potter-aihetta (enkä vieläkään tiedä mikä on kalenterin teema, siis se teema jota olen itse toivonut! Olen saanut metsän eläimiä ja Potteria...)

Ihana kirja "The tale of Mrs. Tittlemous", jonka tietenkin Victorian kanssa luin heti aamulla kun paketin avasin. Victoria on aina mun sylissä aamuisin, kun herään hyvissä ajoin avaamaan paketteja ja silittelemään pientä kisu-kultaani. Sitten annan aina paketin Vickanin nenulle, että se saa nuuhkaista miltä tämän aamuinen paketti tuoksuu ja aina on tullut Vickanin hyväksyntä avaamiselle :) Sain myös erittäin kauniin K-kirjain pistelyn, jossa on tietenkin Mrs. Tittlemouse! Ja kivat lusikat sekä Marin askarteleman tulitikkurasian. B.P:sta poiketen kaunis Jenny Bean´s Christmas Ornament-malli. Kiitos kaikista näistä!


Maijan paketeista on paljastunut Kelmscott Designsin kaunis orvokkinen needle minder, Blackbird Designsin Violet´s blue -malli, ruusuteeman puolelta kaunis Mariateresa Capo Berti designsin needleroll rose-malli, kiva kirppislöytö puiset enkelit sekä Just Cross Stitchin Christmas ornaments-lehti. Kiitos kaikista näistä! Erityisesti nyt osui oikeaan aikaan tuo Christmas ornaments-lehti, sillä olin juuri päivitellyt itseäni, että miten voi olla mahdollista, ettei minulla ole mitään lehteä tai mallikirjasta, jossa olisi paljon pieniä joulukoristeita. Pitäisi nimittäin muutama lahja vielä pistellä. Ja sitten avaankin aamulla paketin, jossa on juuri sitä mitä tarvitsen! On muuten tosi kiva lehti.



Sitten kuvat pistelyistä, jotka ovat putkahtaneet Marille ja Maijalle 15. päivän luukuista.

Mari sai Gazetten freebiestä pistellyn Dala-heppatyynyn nukkekotiin.


Maija sai Prairie Schooler-sarjaan kolmannen pistelyn tilkkutyön ja hanhen, anteeksi kanan siis, lisäksi. Tällä kertaa pistlyssä on maatilan lato :)



Vielä siis jatkamme monta aamua näin kalenteripaketteja availlen. Mutta olen minä ollut niin otettu kaikista ihanuuksista mitä tytöt on mulle keksineet laittaa ja tehdä!


Lopuksi muutama kuva vielä meidän joulusisustuksesta. Tämä katselulaatikko on äidin ja isän tekemä ja on aina jouluna meidän kirjahyllyssä.


Ja tämä minun pistelemä taulu on myös aina joulun aikaan olohuoneen seinällä. Ihanaa on tämä joulun aika!